Tekninen erinomaisuus ansaitsee tulla ymmärretyksi

Käännämme valmistavan teollisuuden monimutkaiset hyödyt myytävään muotoon

Hyvä laite, järjestelmä tai prosessi ei myy itseään, jos sen arvoa ei pysty kertomaan minuutissa.

Valmistavassa teollisuudessa hyöty on usein näkymätön – parempi energiatehokkuus, pienemmät elinkaarikustannukset, automaatioasteen nosto, datan järkevämpi hyödyntäminen. Asiakkaalle puhutaan kilowattitunneista ja sykleistä, kun pitäisi puhua siitä, paljonko hän säästää ja miksi hän voisi tehdä päätöksen tällä viikolla.

Samaan aikaan ostopäätöksen tekemiseen osallistuu monta ihmistä – ja useimmat heistä eivät istu siinä palaverissa, jossa myyjä on. Insinöörilähtöinen ominaisuusmyynti pysähtyy ensimmäiseen päättäjään, joka ei ole insinööri.

Ratkaisu on kiteyttävä viestintä. Kun monimutkainen ratkaisu tiivistetään ja kuvitetaan ymmärrettäväksi tarinaksi, asiakas oivaltaa itse, miksi tämä kannattaa.

Me autamme sinua tunnistamaan tuotteesi, palvelusi tai uuden lanseerauksesi ytimen, tiivistämään sen kohderyhmälle sopivaan muotoon ja kertomaan sen tavalla, joka kestää matkan tehtaan portilta päättäjän pöydälle. Kun viestisi on kirkas, se erottuu ja vaikuttaa.

Soita meille

Meidät saat kiinni numerosta 050 361 5079.

Varaa etätapaaminen

Varaa keskusteluaika suoraan tästä linkistä.

Valitse sinulle sopiva ratkaisu ymmärrettävään viestintään

Piirrosvideo

Tutkitusti tehokas piirrosvideo muuttaa teknisesti vaativan tuotteen, monimutkaisen laitteen tai prosessimuutoksen johdonmukaisesti eteneväksi tarinaksi, jonka jokainen ymmärtää. Mukaan lukien myös ei-insinöörit. Piirrosvideot toimivat kansainvälisellä tasolla. Tarina kulkee Helsingistä Houstoniin samanlaisena.

Kuvitus

Kuvitus muuttaa monimutkaisen tiedon yhdellä silmäyksellä ymmärrettäväksi. Luvut muuttuvat datavisualisoinniksi, kokonaisuudet kiteytyvät infografiikaksi ja strategia jäsentyy yhteen kuvaan.

Livekuvitus

Tilaisuus tai työpaja saa uuden ulottuvuuden, kun tärkeät ideat, oivallukset ja keskustelut piirretään visuaalisiksi muistiinpanoiksi yleisön silmien edessä. Livekuvitus koostaa esityksen helposti muistettavaksi ja jaettavaksi kuvaksi.

Asiantuntijat

Konsultoimme ja koulutamme valmistavan teollisuuden viestintä-, myynti- ja kehitystiimejä hyödyntämään kiteyttävää viestintää tehokkaasti. Autamme purkamaan teknistä mustaa laatikkoa, kääntämään ominaisuusmyyntiä hyötylähtöiseksi ja varmistamaan, että uusimmat toimintatavat siirtyvät oikeasti käytäntöön.

Kiteyttävä, visuaalinen viestintä saa aikaan tuloksia

Kokemuksemme mukaan lähes kaiken voi tehdä ymmärrettäväksi. Ratkaisevaa on tapa, jolla kerrot asian.

Asiakas oivaltaa hyödyn minuutissa

Konseptuaalisesti uutta on vaikea ostaa, koska asiakkaalla ei ole vielä taustatietoa hyödyn ymmärtämiseen. Visuaalinen tarina rakentaa asiakkaalle taustan, jonka pohjalta ostopäätös voi syntyä.

Sama tarina, sama hyöty

Kun myyjiä on satoja ja markkinoita kymmeniä, sama tuote alkaa kuulostaa erilaiselta riippuen siitä, kuka sen esittelee ja missä. Tarvitaan yksi yhteinen tarina, jonka jokainen kertoo samalla tavalla – arvolupauksesta hyötyihin ja vastuullisuuteen asti. Visuaalinen kiteytys on lähde, johon kaikki voivat nojata.

Yhteinen ymmärrys vie asiat eteenpäin

Uusi palvelumalli tai päivitetty ei vie vanhan paikkaa, jos se jää abstraktiksi. Jos näin tapahtuu myyjät palaavat tuttuun ominaisuusmyyntiin ja asiakkaat ostavat kuten ennenkin. Visuaalinen tarina tekee uudesta toimintatavasta niin konkreettisen, että muutos lähtee oikeasti liikkeelle.

Kiteyttävästä visuaalisesta viestinnästä on muodostunut yksi tärkeimmistä työkaluista menestyville yrityksille.

Ota yhteyttä, niin autamme selkeyttämään asiasi!

Yhteistyö oli todella helppoa ja tehokasta. Sovittu aikataulu piti läpi koko prosessin. Erityisplussaa kuuntelemisen ja tiivistämisen taidosta - olette todellisia ammattilaisia!
Jenni Harjuniemi
Jenni Harjuniemi
HR Business Partner, JYSK Oy
Tehokasta työskentelyä, ammattitaitoisesti etenevä prosessi, miellyttävää kanssakäymistä! Upeita yksityiskohtia piirrosvideossa, saavat hymyn huulille vielä useiden katselukertojenkin jälkeen
Mikko Tammihovi
Mikko Tammihovi
Operatiivinen johtaja, Saimaa Group
Todella laadukasta lopputulosta helposti. Toimeksiantomme oli monimutkainen, 4 maata, neljällä kielellä ja siitäkin huolimatta lopputulos oli fantastinen ja Tussitaikureiden asenne miljooniin muutoksiin myönteinen ja yhteistyöhaluinen! Suosittelen!
Sirpa Ikola
Sirpa Ikola
VP Strategy and Development, Schneider Electric
 
Yhteistyö oli alusta lähtien helppoa ja olin vaikuttunut prosessikuvauksista sekä tiimin onnistuneesta viestinnästä. Kiitos yhteistyöstä, näytitte mallia kuinka asiat tulee hoitaa!
Arttu Ruotsalainen
Arttu Ruotsalainen
Perustaja, ViralCX
 
Asiantuntevaa palvelua. Toivomuksiamme otettiin huomioon ja uusia versioita tehtiin tarpeen mukaan. Lopputulos on toiveemme mukainen, ellei parempi.
Jarmo Hiltunen
Jarmo Hiltunen
HR-päällikkö, Nokas Finland Oy
 
Kivoja ihmisiä matkassa. Hyvällä fiiliksellä ja ammattimaisesti hoidettu projekti. Pysyttiin aikataulussa ja Tussitaikurit olivat helposti tavoitettavissa tarvittaessa.
Sari Parkkinen
Sari Parkkinen
Markkinoinnin asiantuntija, Lumme Energia Oy
 
Meidän mielestä kokemuksemme Tussitaikureiden kanssa työskentelystä, on pelkästään positiivisia. Asiakkaan toiveita kuunneltiin ja sen pohjalta saatiin rakennettua loistava mainosvideo. Tussitaikureilta saimme hyviä vinkkejä sekä ideoita.
Mari Kaitale
Mari Kaitale
Talouspäällikkö, Ovitek Oy
 
Erinomaista yhteistyötä ja takuuvarmaa osaamista. Aikataulussa pysyttiin hienosti ja tuloksena syntynyt video on erittäin onnistunut, kiitos!
Laura Saksela
Laura Saksela
CDO, BitApps
 
Projektia oli todella mukava tehdä alusta asti. Heti ensimmäisellä tapaamisella Tussitaikureiden tekijät saivat todella hyvin kiinni siitä mitä me olemme ja mitä teemme. Kommunikointi todella ammattimaista ja hyvää.
Pia Heinänen-Alasaari
Pia Heinänen-Alasaari
Toimitusjohtaja, Oy Konwell Ab
 
Tussitaikurien kanssa oli miellyttävää työskennellä. Kaikki ovat ammattilaisia ja osaavat kuunnella asiakasta. Asiakkaan toiveet otetaan erittäin hyvin huomioon. Kommunikaatio ja informaation kulku toimivat myös hyvin.
Janne Kuru
Janne Kuru
Tekninen tuotepäällikkö, Stora Enso Packaging Materials
 
Mukavia palavereja. Oli helppo ehdotella omia näkemyksiä ja uusia ideoita. Osuvasti toitte omat ehdotukset esille ja olitte luovia. Aikataulut pitivät hyvin.
Pasi Haapaniemi
Pasi Haapaniemi
Myyntipäällikkö, Amgen
 

Näin yritykset hyödyntävät viestintäpalveluitamme

Olemme olleet mukana selkeyttämässä satoja erilaisia tilanteita – palveluiden selittämisestä strategian jalkautukseen. Tässä muutamia tyypillisiä käyttökohteita.

Appit & ohjelmistot

Kaipaako ohjelmisto, appi tai laajempi sovellus avaamista? Näin asiakkaamme ovat käyttäneet piirrosvideota ohjelmiston selittämiseen.

Lue lisää

Yritysesittely

Piirrosvideona tehty yritysesittely johdattelee oivaltamaan itse, miksi yrityksen toiminta on merkittävää ja mikä tekee yrityksestä oivallisen kumppanin.

Lue lisää

Katso esimerkkejä asiakkaidemme piirrosvideoista

Yritykset eri toimialoilta ovat hyödyntäneet piirrosvideoitamme selkeyttämään strategioitaan, palveluitaan ja muutostilanteitaan. Tässä muutama aito esimerkki.

Katso esimerkkejä asiakkaidemme kuvituksista

Kuvitus tekee monimutkaisesta asiasta ymmärrettävän yhdellä silmäyksellä. Tutustu asiakkaidemme prosesseja, ohjeita ja strategioita havainnollistaviin kuvituksiin.

Soita meille

Meidät saat kiinni numerosta 050 361 5079.

Varaa etätapaaminen

Varaa keskusteluaika suoraan tästä linkistä.

Kun haluat, että asiasi oikeasti ymmärretään, valitse Tussitaikurit

Olemme erikoistuneet monimutkaisen yksinkertaistamiseen. Jokaisessa projektissa yhdistyvät vahva visuaalinen näkemys, substanssiosaaminen ja ihmislähtöisyys.

Asiantuntijamme ovat korkeasti koulutettuja ja monialaisia, kuten diplomi-insinöörejä, palvelumuotoilijoita, myynnin ammattilaisia, tutkijoita sekä kasvatus- ja yhteiskuntatieteilijöitä. Yhdistämme erilaiset osaamiset sinun hyödyksesi.

Tiimimme projektinvetäjistä, fasilitaattoreista, kuvittajista ja käsikirjoittajista kaikilla on myös aiemmalta uralta hankittua osaamista esimerkiksi yrittäjyydestä, johtamisesta, myynnistä ja markkinoinnista, kouluttamisesta, konsultoinnista, teknisiltä aloilta ja palveluliiketoiminnoista.

Meillä on kokemusta sadoista projekteista eri aloilta: teollisuudesta, terveydenhuollosta, teknologiasta, logistiikasta, finanssi- ja vakuutusalalta ja vaikka mistä. Ymmärrämme organisaatioiden viestinnälliset haasteet ja osaamme puhua sekä asiantuntijoiden että yleisön kieltä.

Kun lähdet projektiin kanssamme, saat kumppanin, joka ei pelkästään tee videota tai kuvia, vaan ajattelee, oivaltaa ja rakentaa kanssasi ja haastaa sinua löytämään olennaisen. Lopputulos herättää kiinnostusta, lisää ymmärrystä ja jättää hyvän muistijäljen.

Aki Luoto

Projektinvetäjä
YTM, politiikan tutkimus
Väitöskirjatutkija

Meri Kailanto

Projektinvetäjä
Diplomi-insinööri

Eero Saarikoski

Kuvittaja
Palvelumuotoilija YAMK
Taiteen maisteri

Joonas Lehtimäki

Kuvittaja
Taiteen maisteri
Kasvatustieteiden maisteri

Petra Karinen

Toimitusjohtaja
YTM, sosiaalipolitiikka
Yhteisöpedagogi AMK
Työnohjaaja

Joni Pohjankettu

Kaupallinen johtaja
Myynnin johtaminen YAMK
JYET
Medianomi AMK

Susanna Kaulanen

Kuvittaja
Taiteen maisteri

Karri Lehtonen

Kuvittaja
Taiteen maisteri

Petri Kivimäki

Projektinvetäjä
Medianomi AMK
Tuotekehitys EAT

Tiina Sileoni

Kuvittaja
Medianomi AMK

Ronja Kukkonen

Projektinvetäjä
Kuvittaja
Medianomi AMK

Mikä on Tussitaikurit?

Tussitaikurit Oy on perustettu vuonna 2012, ja olemme toteuttaneet tuhansia piirrosvideota ja kuvituksia selkeyttämään monimutkaista maailmaa. Asiakkaisiimme kuuluu niin startupeja, julkisen sektorin toimijoita, suuryrityksiä, ministeriöitä kuin järjestöjäkin.

Yritys sai alkunsa Tampereen Nekalan kellaristudiosta, ja on kasvanut arvostetuksi asiantuntijatiimiksi. Olemme tunnettuja asiakkaidemme kiittelemästä projektimallista ja sen taustalla olevasta filosofiasta. Tänään Tussitaikurit on Suomen menestynein piirrosvideoiden tekijätalo, jonka päämaja sijaitsee Tampereen ydinkeskustassa Kuninkaankadulla.