Yhdistykselle vaikuttavuutta kirkkailla viesteillä
Yhdistyksen sanoma selkeästi perille
Yhdistyksissä täytetään usein niitä katvealueita ja tuodaan esiin niitä asioita, jotka julkisella sektorilla jäävät varjoon. Ennen se usein riitti sekä rahoitusten että toimijoiden tavoittamiseen. Sana kulki, ihmiset löysivät mukaan ja tehdyn työn merkitys tunnettiin laajasti.
Maailma on kuitenkin muuttunut. Ihmiset ovat kiireisiä, tieto kilpailee huomiosta ja yhdistyksen tarkoitus, toiminta ja vaikuttavuus vaativat tarkempaa erittelyä.
Samaan aikaan yhdistyskenttä elää murrosta. Rahoituspäätöksiin tarvitaan aiempaa enemmän perusteluja, kun toiminnan vaikutukset pitää pystyä osoittamaan ja mittaamaan. Viestiä on kohdennettava monelle yleisölle yhtä aikaa: jäsenille, toiminnan kohderyhmille, kumppaneille ja rahoittajille.
Ratkaisu perille menemiseen on kiteyttävä viestintä.
Kun yhdistyksen tarkoitus, toiminta tai hanketulokset kiteytetään ja kerrotaan visuaalisesti tarinan muodossa, ne avautuvat nopeasti ja jäävät mieleen. Piirrosvideo, kuvitus tai livekuvitus auttaa jäsentämään monimutkaisen kokonaisuuden ja tekee siitä vaikuttavan, inhimillisen ja muistettavan.
Me Tussitaikurit autamme sinua tunnistamaan viestittävän asian ytimen, tiivistämään sen kohderyhmäsi kannalta oikeaan muotoon ja kertomaan sen tavalla, joka toimii. Kun viestisi on selkeä, se erottuu ja vaikuttaa.
Soita meille
Meidät saat kiinni numerosta 050 361 5079.
Lähetä sähköpostia
Tavoitat meidät [email protected]
Varaa etätapaaminen
Varaa keskusteluaika suoraan tästä linkistä.
Ratkaisumme ymmärrettävään yhdistysviestintään

Piirrosvideo
Tutkitusti tehokas piirrosvideo jäsentää ja kiteyttää esimerkiksi toimintamallin, hanketulokset tai yhdistyksen tarkoituksen loogisesti eteneväksi tarinaksi, tehden vaikeasti ymmärrettävästä kiehtovan. Video toimii niin jäsenhankinnan kuin toiminnan esittelynkin tueksi.

Kuvitus
Kuvitus esittää tiedon, prosessin tai kokonaisuude: luvut selkeiksi datavisualisoinnin keinoin, kokonaisuudet henkiin infografiikkana ja strategia haltuun yhdellä, jaetulla kuvalla.

Livekuvitus
Puheenvuoro, seminaari tai koulutus jäsentyy katsojien silmien alla kutkuttavaksi, asiayhteydet ja riippuvaisuudet avaavaksi kuvaksi livekuvittajan poimiessa lennosta olennaisen.

Asiantuntijat
Viekö visuaalinen viestintä sormen suuhun? Konsultoimme ja koulutamme hyödyntämään kuvia ja videoita niin sisäisessä kuin ulkoisessakin viestinnässä sekä myynnissä ja markkinoinnissa.
Mihin yhdistykset käyttävät ratkaisujamme?
Ratkaisumme soveltuvat tilanteisiin, joissa jokin yhdistyksen kannalta tärkeä asia on monimutkainen ja pitäisi saada ymmärrettäväksi. Olemme koonneet tähän esimerkkejä tyypillisistä tavoista, joilla yhdistykset hyödyntävät ratkaisujamme.
Selaa käyttötarkoituksia

Edunvalvonta
Edunvalvonnassa ymmärrettävän viestinnän tärkeys korostuu. Katso esimerkkejä edunvalvontajärjestöjen piirrosvideoista.

Hankeviestintä
Kaipaako hankkeesi tehokasta viestintää? Piirrosvideo on erinomainen lisä hankeviestijän työkalupakkiin.

Piirrosvideon sijoittelu verkkosivulla
Nämä 4 asiaa kannattaa miettiä läpi kun on lisäämässä videota verkkosivuille: videopalvelu, sijoittelu, responsiivisuus, sitominen sisältöön.

Sisäinen viestintä
Uudet käytännöt, strategia tai isompi muutos viestittävänä? Piirrosvideo toimii tehokkaana sisäisen viestinnän työkaluna.

Sosiaalisen median piirrosvideot
Missä kuvasuhteessa ja millä kestolla piirrosvideo kannattaa tehdä? Miten levityskanavat vaikuttavat videoprojektiin? Katso esimerkkejä tästä.

Suomen Setlementtiliiton kokemukset Tussitaikureista
Tussitaikurit ja Setlementtiliitto tekivät yhteistyötä järjestön historian kääntämiseksi hissipuheeksi. Millaiset kokemukset tilaajalla on yhteistyöstä?

Suomen Syöpäyhdistyksen kokemukset Tussitaikureista
Tussitaikurit ja Suomen Syöpäyhdistys tekivät yhteistyötä syöpäseulonnoista viestimisessä. Millaiset kokemukset tilaajalla on yhteistyöstä?

Vad är en whiteboard video? Tussitaikurit på Svenska
Hur förklarar man något svårt på ett enkelt sätt? Hur fångar man någons uppmärksamhet – och samtidigt får dem att förstå det viktigaste?

Yhteiskunnallinen vaikuttaminen
Haluatko vaikuttaa yleiseen mielipiteeseen, levittää tärkeää asiaa tai lisätä tietoisuutta ilmiöstä? Piirrosvideo on hyvä työkalu yhteiskunnallisessa vaikuttamisessa.

Edunvalvonta
Edunvalvonnassa ymmärrettävän viestinnän tärkeys korostuu. Katso esimerkkejä edunvalvontajärjestöjen piirrosvideoista.

Hankeviestintä
Kaipaako hankkeesi tehokasta viestintää? Piirrosvideo on erinomainen lisä hankeviestijän työkalupakkiin.

Piirrosvideon sijoittelu verkkosivulla
Nämä 4 asiaa kannattaa miettiä läpi kun on lisäämässä videota verkkosivuille: videopalvelu, sijoittelu, responsiivisuus, sitominen sisältöön.

Sisäinen viestintä
Uudet käytännöt, strategia tai isompi muutos viestittävänä? Piirrosvideo toimii tehokkaana sisäisen viestinnän työkaluna.

Sosiaalisen median piirrosvideot
Missä kuvasuhteessa ja millä kestolla piirrosvideo kannattaa tehdä? Miten levityskanavat vaikuttavat videoprojektiin? Katso esimerkkejä tästä.

Suomen Setlementtiliiton kokemukset Tussitaikureista
Tussitaikurit ja Setlementtiliitto tekivät yhteistyötä järjestön historian kääntämiseksi hissipuheeksi. Millaiset kokemukset tilaajalla on yhteistyöstä?

Suomen Syöpäyhdistyksen kokemukset Tussitaikureista
Tussitaikurit ja Suomen Syöpäyhdistys tekivät yhteistyötä syöpäseulonnoista viestimisessä. Millaiset kokemukset tilaajalla on yhteistyöstä?

Vad är en whiteboard video? Tussitaikurit på Svenska
Hur förklarar man något svårt på ett enkelt sätt? Hur fångar man någons uppmärksamhet – och samtidigt får dem att förstå det viktigaste?

Yhteiskunnallinen vaikuttaminen
Haluatko vaikuttaa yleiseen mielipiteeseen, levittää tärkeää asiaa tai lisätä tietoisuutta ilmiöstä? Piirrosvideo on hyvä työkalu yhteiskunnallisessa vaikuttamisessa.
Miksi kiteyttävä viestintä toimii yhdistystyössä?
Yhdistyksen toiminnan merkitys tulee ymmärretyksi
Yhdistyksen toiminnan merkityksellisyys on usein vaikea selittää nopeasti. Kun toiminta ja vaikutukset kiteytetään visuaaliseksi tarinaksi, ihmiset ymmärtävät heti, miksi teette sitä, mitä teette. Selkeä viesti auttaa jäseniä, yhteistyökumppaneita ja sidosryhmiä näkemään työnne merkityksen.
Vaikuttavuus kasvaa rahoituksessa ja yhteistyössä
Rahoittajat, kumppanit ja päättäjät kohtaavat valtavan määrän viestejä. Piirrosvideo tai havainnollistava kuvitus auttaa erottumaan ja tekee hankkeista, tavoitteista ja tuloksista nopeasti hahmotettavia. Kun asia ymmärretään, siihen on myös helpompi sitoutua.
Viestintä palvelee useita kohderyhmiä kerralla
Yhdistyksen pitää usein kertoa sama asia jäsenille, vapaaehtoisille, rahoittajille ja suurelle yleisölle. Kiteytetty ja visuaalinen viesti toimii eri kanavissa ja eri yleisöille ilman, että jokaiseen tilanteeseen täytyy rakentaa erillinen versio.
Viesti jää mieleen ja koskettaa
Monella meistä on halu auttaa, mutta tieto siitä, mitä voisin konkreettisesti tehdä, puuttuu. Visuaalinen tarina tekee yhdistyksen työstä inhimillistä ja lähestyttävää. Kun asia ymmärretään ja muistetaan, myös yhdistyksen sanoma ja nimi jäävät elämään.
Näin kiteytämme viestisi yhdessä
1. Ota yhteyttä
Soita, jätä yhteydenottopyyntö lomakkeella tai laita sähköpostia. Voit myös varata tapaamisajan suoraan kalenterista.
2. Saat tarjouksen kiinteällä hinnalla
Etsimme yhdessä tarpeeseesi sopivan ratkaisun ja saat siitä selkeän tarjouksen kiinteällä hinnalla ja täydellä tyytyväisyystakuulla.
3. Projekti
Teemme videon tai kuvituksen kanssasi raudanlujan yhteistyöprosessimme avulla. Projekti etenee vaiheittain ja selkeästi sovitussa aikataulussa. Eteneminen on avointa: pääset osallistumaan ja vaikuttamaan kaikissa vaiheissa rajattomin kommentointikierroksin.
4. Valmis lopputulos
Saat käyttöösi juuri tarvettasi vastaavan videon, kuvituksen tai muun ratkaisun. Tarvittaessa autamme sen käyttöönotossa ja oikea-aikaisessa hyödyntämisessä.



































Katso esimerkkejä asiakkaidemme piirrosvideoista
Yhdistykset ovat hyödyntäneet piirrosvideoita selkeyttämään tarkoitustaan, toimintaansa, hankkeitaan ja vaikuttamistyötään. Tässä muutama aito esimerkki.
Katso esimerkkejä asiakkaidemme kuvituksista
Kuvitus auttaa tekemään yhdistyksen työn ja vaikutukset näkyviksi yhdellä silmäyksellä. Tutustu kuvituksiin, joilla on havainnollistettu prosesseja, hankkeita ja kokonaisuuksia.
Soita meille
Meidät saat kiinni numerosta 050 361 5079.
Lähetä sähköpostia
Tavoitat meidät [email protected]
Varaa etätapaaminen
Varaa keskusteluaika suoraan tästä linkistä.
Kun haluat, että asiasi oikeasti ymmärretään, valitse Tussitaikurit
Olemme erikoistuneet monimutkaisen yksinkertaistamiseen. Jokaisessa projektissa yhdistyvät vahva visuaalinen näkemys, substanssiosaaminen ja ihmislähtöisyys.
Asiantuntijamme ovat korkeasti koulutettuja ja monialaisia, kuten diplomi-insinöörejä, palvelumuotoilijoita, myynnin ammattilaisia, tutkijoita sekä kasvatus- ja yhteiskuntatieteilijöitä. Yhdistämme erilaiset osaamiset sinun hyödyksesi.
Tiimimme projektinvetäjistä, fasilitaattoreista, kuvittajista ja käsikirjoittajista kaikilla on myös aiemmalta uralta hankittua osaamista esimerkiksi konsultoinnista, johtamisesta, myynnistä ja markkinoinnista, kouluttamisesta, teknisiltä aloilta ja palveluliiketoiminnoista.
Meillä on kokemusta sadoista projekteista eri aloilta: teollisuudesta, terveydenhuollosta, teknologiasta, logistiikasta, finanssi- ja vakuutusalalta ja vaikka mistä. Ymmärrämme organisaatioiden viestinnälliset haasteet ja osaamme puhua sekä asiantuntijoiden että yleisön kieltä.
Kun lähdet projektiin kanssamme, saat kumppanin, joka ei pelkästään tee videota tai kuvia, vaan ajattelee, oivaltaa ja rakentaa kanssasi ja haastaa sinua löytämään olennaisen. Lopputulos herättää kiinnostusta, lisää ymmärrystä ja jättää hyvän muistijäljen.
Aki Luoto
Projektinvetäjä
YTM, politiikan tutkimus
Väitöskirjatutkija
Meri Kailanto
Projektinvetäjä
Diplomi-insinööri
Eero Saarikoski
Kuvittaja
Palvelumuotoilija YAMK
Taiteen maisteri
Joonas Lehtimäki
Kuvittaja
Taiteen maisteri
Kasvatustieteiden maisteri
Petra Karinen
Toimitusjohtaja
YTM, sosiaalipolitiikka
Yhteisöpedagogi AMK
Työnohjaaja
Joni Pohjankettu
Kaupallinen johtaja
Myynnin johtaminen YAMK
JYET
Medianomi AMK
Susanna Kaulanen
Kuvittaja
Taiteen maisteri
Karri Lehtonen
Kuvittaja
Taiteen maisteri
Petri Kivimäki
Projektinvetäjä
Medianomi AMK
Tuotekehitys EAT
Tiina Sileoni
Kuvittaja
Medianomi AMK
Ronja Kukkonen
Projektinvetäjä
Kuvittaja
Medianomi AMK
Mikä on Tussitaikurit?
Tussitaikurit Oy on perustettu vuonna 2012, ja olemme toteuttaneet tuhansia piirrosvideota ja kuvituksia selkeyttämään monimutkaista maailmaa. Asiakkaisiimme kuuluu niin startupeja, julkisen sektorin toimijoita, suuryrityksiä, ministeriöitä kuin järjestöjäkin.
Yritys sai alkunsa Tampereen Nekalan kellaristudiosta, ja on kasvanut arvostetuksi asiantuntijatiimiksi. Olemme tunnettuja asiakkaidemme kiittelemästä projektimallista ja sen taustalla olevasta filosofiasta. Tänään Tussitaikurit on Suomen menestynein piirrosvideoiden tekijätalo, jonka päämaja sijaitsee Tampereen ydinkeskustassa Kuninkaankadulla.