Pikkujoulut etänä? Ei huolta, järjestämme teille hauskaa ja osallistavaa ohjelmaa, josta jää myös kuvia muistoksi. Rakennamme sopivan rennon ohjelmanumeron, jossa yhdistyvät esimerkiksi visuaalisuus ja piirtäminen tai livekuvitus etäyhteyden kautta.
Sarjistyöpaja
Sarjistyöpajassa piirretään jouluinen kolmen ruudun strippi. Sitä ennen toki käydään kevyesti läpi sarjakuvan säännöt (sääntöjä ei ole!), miten sarjakuvahahmo syntyy, ja ideoidaan porukalla tukku juonia sarjakuvan pohjaksi. Tähän sarjakuvaan jokaisella löytyy riittävä piirustus- ja kirjoitustaito. Työpajan kesto on 1–1,5 tuntia.
Piirretään toisillemme joulukortit
Piirtäminen on monesti etäistä ja moni kokee sen vaikeaksikin. Nyt pääsette yhdessä ammattimaisen piirtäjän opeilla kokeilemaan sitä tavalla, joka ei ole liian vaikeaa kenellekään. Piirtäminen on kuin kirjoittamista, vain vähän erilaista! Sopiva kesto on 30–45 minuuttia.
Pikkujoulujen etälivekuvitus
Livekuvitus on hauska tapa visualisoida ja rentouttaa pikkujoulujen tunnelmaa. Piirtäjä seuraa pikkujoulujen ohjelmaa, keskusteluja ja tunnelmaa sekä piirtää niistä kuvia. Piirtäjä poimii kuviin pikkujoulujen hauskoja tilanteita. Livekuvituksen syntymistä on mielenkiintoista seurata ja sen myötä pikkujouluista jää pysyvä muisto. Etälivekuvitus voidaan välittää katsojien nähtäväksi esityksen aikana samalla kun etäkuvittaja piirtää, tai valmis kuvitus voidaan esitellä omana ohjelmanumeronaan.
Etäpiirtäjä palveluksessanne
Etäyhteydellä osallistuvan piirtäjän avulla voidaan suunnitella monenlaisia ohjelmanumeroita. Tehdään vaikkapa yhteistuumin mieleenpainuva sähköinen joulutervehdys yhteistyökumppaneille, asiakkaille tai muille tärkeille yhteyshenkilöille. Yhdessä luominen on hauskaa, ja persoonallinen tervehdys jää varmasti mieleen!