fbpx

Puhtaampi tulevaisuus ei synny ilman viestintää

Ilmastonmuutoksen torjuntaan, yhteiskunnan sähköistymiseen ja puhtaisiin energiamuotoihin siirtymiseen liittyvät aiheet ovat yksi videoprojektiemme paljon käsitelty aihe läpi Tussitaikurien kymmenvuotisen historian. Suurten sähkölaskujen ja jopa sähköpulan uhatessa energiansäästäminen ja uusien energiantuotantomuotojen käyttöönottaminen koskettavat tällä hetkellä kaikkia. Viimeaikaisten videoidemme aiheita ovat olleet esimerkiksi sähkömarkkinoiden toiminta, sähköpula ja erilaiset energiajärjestelmät. Allekirjoittaneelle nämä aiheet ovat erityisen mieluisia energia- ja […]

Saavutettavuus avaa videon uusille yleisöille

Kuvassa esitellään videota yleisölle. Yleisössä jollekin syttyy hehkulamppu pään päälle oivalluksen merkiksi.

Video sopii kaikille – vai sopiiko? Sisältöjen saavutettavuudesta huolehtiminen on aina hyvää palvelua, mutta osa digisisältöjen julkaisijoista on myös velvoitettu tekemään digitaaliset sisällöt saavutettaviksi. Digipalvelulaki koskee kaikkia julkisia verkkopalveluita, kuten valtion, kuntien, yliopistojen ja korkeakoulujen sekä julkisten tahojen omistamia liikelaitoksia. Laki koskee myös sellaisia yritysten ja yhteisöjen digitaalisia palveluita, joiden kehittämisen tai käytön rahoituksesta vähintään […]

Taio virkistävää ohjelmaa etäpäivään

Onko teilläkin tiimipäivä etänä? Kehityspäiville pitäisi keksiä piristävää ohjelmaa? Tyky- tai virkistyspäivään tarvittaisiin jotain kivaa tekemistä ruudun ääressä? Tussitaikureiden silinteristä löytyy hauskaa ja osallistavaa ohjelmaa, visuaalisin höystein. Rakennamme juuri teidän porukallenne sopivan, rennon ja mieleenpainuvan ohjelmanumeron, jossa yhdistyvät esimerkiksi visuaalisuus ja piirtäminen tai livekuvitus etäyhteyden kautta. Sarjistyöpaja Sarjistyöpajassa piirretään tiivis kolmen ruudun strippi. Sitä ennen […]

Miten tehokas projektiviestintä voidaan huomioida jo hakuvaiheessa?

Monessa järjestössä pohditaan taas projektihakujen ollessa ajankohtaisia sitä, miten hankeviestintä saataisiin toteutettua mielekkäästi ja tehokkaasti. Tussitaikurit on kulkenut rinnalla monen projektin viestintämateriaalin rakentamisessa. Tässä meidän ajatuksiamme siitä, miten hankeviestintä kannattaa pitää mielessä projektia suunnitellessa. Huolellinen viestinnän suunnittelu on tärkeä osa projektin suunnittelua. Viestintä on projektin menestystekijä: se varmistaa, että projekti tavoittaa oikeat ihmiset oikeissa vaiheissa […]

Taikurimaista ohjelmaa etäpikkujouluihin

Pikkujoulut etänä? Ei huolta, järjestämme teille hauskaa ja osallistavaa ohjelmaa, josta jää myös kuvia muistoksi. Rakennamme sopivan rennon ohjelmanumeron, jossa yhdistyvät esimerkiksi visuaalisuus ja piirtäminen tai livekuvitus etäyhteyden kautta. Sarjistyöpaja Sarjistyöpajassa piirretään jouluinen kolmen ruudun strippi. Sitä ennen toki käydään kevyesti läpi sarjakuvan säännöt (sääntöjä ei ole!), miten sarjakuvahahmo syntyy, ja ideoidaan porukalla tukku juonia […]