fbpx

Etätyö tuli ryminällä myös Aivoliittoon

Ensimmäinen Löytöretki pidettiin pilotoinnin hengessä Aivoliiton porukalle elokuussa 2020. Tunnelmat olivat molemmin puolin jännittyneet ja odottavat. Aivoliitossa oli tehty pitkä rupeama etätöitä, ja yhteistä tekemistä oli pätkinyt entisestään juuri päättynyt kesälomakausi. Taikureita puolestaan kutkutti päästä kokeilemaan, miten huolellisesti suunniteltu Löytöretki-menetelmä toimisi käytännössä.

Löytöretken neitsytmatka sai arvoisensa puitteet, kun vietimme upean aurinkoisen elokuun päivän Suomenlinnan kauniissa Pajasalissa. Tunnelmallinen miljöö oli omiaan luovuuden, rohkeuden ja ongelmanratkaisun herättelyyn sekä yhdessä kehittämiseen. Löytöretkeä onkin muisteltu myös jälkikäteen sekä Aivoliiton että Tussitaikurien riveissä lämmöllä. 

Retki alkaa

Päivä alkoi esittelykierroksilla. Sen jälkeen kerrattiin päivän agenda sekä yhteiset pelisäännöt. Päivän teemaan – Aivoliiton uuteen etätyöntäyteiseen arkeen – laskeuduttiin harjoitusten kautta. Kokemuksia etätyöskentelystä iloineen ja haasteineen jaettiin kuvakorttien kautta muille osallistujille. Teemojen käsittelyä jatkettiin pienryhmissä, ja lopuksi oivallukset jaettiin yhteisesti. 

Orientaation jälkeen oli aika heittäytyä luovuuden ja energian vietäväksi improvisaatioharjoitusten kautta. Harjoitusten avulla käsiteltiin toimivan viestinnän tärkeyttä, keinoja tehostaa vuorovaikutusta sekä sitä, miten harmittomia pienet arkiset mokat usein ovat. Impro-osuus sai erityisesti palautteissa paljon kiitosta, ja siinä noussut energiapiikki kantoikin pitkälle lounasajan yli. 

Etätyörupeama voi  sisältää oivaltamisia ja onnistumisia, mutta myös turhautumista, tekniikan kanssa tuskastelua ja rajaamisen vaikeutta. Näitä kenkutuksia lähdimme impron keinoin porukalla purkamaan. Harmien jakaminen toi vertaistukea ja myötätuntoa, mutta vapautti tilaa myös itselle nauramiselle. 

Katsaus tulevaisuuteen

Improvisaatioharjoitusten jälkeen palautimme mieliimme Aivoliiton perustehtävän ja  lähdimme suuntaamaan ajatuksia kohti Aivoliiton tulevaisuutta. Millä toimilla varmistettaisiin, että Aivoliiton perustehtävää saataisiin menestyksekkäästi toteutettua myös jatkossa? Mikä tulee muuttumaan, mikä säilyy? Entä mikä vahvistuu, mistä täytyy luopua? Kun visio oli valmiina, rakennettiin yhteistoimin “tulevaisuuden kulkuneuvot”, joilla tähän tavoitetilaan päästään. Päivän jälkeen piirtäjät piirsivät puhtaaksi nämä samat kulkupelit osaksi Aivoliiton matkakertomusta. 

Iltapäivällä palasimme vielä etätyöteeman pariin, ja pohdimme yhdessä niitä oppeja ja oivalluksia, joita kevään etätyöjakson aikana on kerätty. Millainen työrytmi on mielekkäin, ja mikä siirtymien merkitys on? Hyviä vinkkejä ja kokemuksia kirjattiin ylös yhteiseen käyttöön. Lopuksi oivalluksista jatkojalostettiin ryhmissä ja niistä koottiin osia  huoneentauluun. 

Lopuksi

Päivän päätteeksi kerättiin osallistujilta pikapalaute tarralappujen avulla. Osallistujien sanoin Löytöretki oli oivaltava, syvällinen, viihdyttävä, herättelevä, miellyttävä, reflektoiva, luova, sujuva.

Päivän osallistujat kuvasivat oloaan retken jälkeen sanoin: levollinen, kylläinen, tyytyväinen, keskittynyt, inhimillinen, rentoutunut ,myönteinen, voimaantunut, pirteä.

Aivoliiton järjestöpäällikkö Elina Salo-Orkanmaa arvioi, että Löytöretki vastasi hyvin heidän tarpeeseensa ja toiveisiinsa. Osallistujat saivat harjoituksista inspiraatiota omaan työhönsä. Matkakertomus toimi myös hyvänä muistilistana päivän kulusta.

Salo-Orkanmaan mukaan Aivoliitolla on Löytöretken jälkeen kuultu usein lause:

“Se oli niin ihana se elokuun juttu!”

Löytöretki on yhdessä kehittämisen ja oivaltamisen menetelmä työyhteisöille. Se yhdistelee Tussitaikurien fasilitoinnin ja visualisoinnin osaamista luovasti eri keinoin. Lue lisää osoitteessa tussitaikurit.fi/loytoretki.

Ota yhteyttä

Puhelinnumero: 044 501 6672
Sähköposti: petra.karinen@tussitaikurit.fi

Jos olet kiinnostunut löytöretkestä, lähetä meille yhteydenottopyyntö alla olevalla lomakkeella. Voit myös soittaa tai lähettää suoraan sähköpostia.

Tietosuojaseloste