fbpx

Yhteistyössä on voimaa!

YHYRES-kehittämisyhdistys ry on Kyrönmaalla toimiva Isonkyrön, Laihian ja Vaasan Vähänkyrön kehittäjäyhteisö, joka tukee alueellista kehitystä Leader- rahoituksen turvin. EU-rahoitusten uusi hakukausi oli alkamassa, kun Yhyres kutsui Tussitaikureiden Löytöretken paikalle vetämään kolmen tunnin työpajan alueen tarpeiden ja tavoitteiden kartoittamiseksi. 

Paikalla oli edustava joukko Kyrönmaalaisia tuomassa eri näkökulmia alueelliseen kehitykseen. Kaikki osallistujat eivät olleet tuttuja keskenään, joten alkuun kävimme tutustumiskierroksen. Sen jälkeen valitsimme muutaman harjoituksen kautta päivän keskeiset teemat, joiden ympärille loppupäivän kehitystyö rakentui. 

Tussitaikurien käyttämät fasilitoinnin menetelmät saivat kiitosta. Vaikka aika oli tiivis, pysyi työskentely tehokkaana, kun ohjeistukset olivat selkeitä ja välineet kunnossa. Osallistujat kertoivat, että menetelmistä  löytyi myös uusia virikkeitä omaan työhön. 

Erityisen suosittu vaihe Löytöretken osallistujien keskuudessa oli Tulevaisuuden Kyrönmaan suunnittelu yhdessä piirtäjän kanssa. Pienryhmiin jaetut osallistujat pohtivat, mitkä asiat muuttuisivat konkreettisesti, jos kehitystyön avulla päästäisiin asetettuun tavoitteeseen. Piirtäjä kuvitti pohdintaa, jolloin ryhmäläisten oli helppo ehdottaa täydennyksiä ja täsmennyksiä kuvaan sen edetessä. Vuorovaikutteinen visualisointi ja livekuvitus olivat kaikille uusia kokemuksia, mutta palautteen perusteella ne olivat varsin pidettyjä menetelmiä. 

Päivän lopuksi meillä oli innokas ja toiveikas porukka, konkreettisia kehitysideoita vietäväksi eteenpäin sekä paikallisilla uusia kontakteja, joiden kanssa jatkaa yhteistyötä. Jotkut ideat olivat jopa niin innostavia, että  päätyivät toteutuslistalle jo ennen seuraavaa ohjelmakautta. Intensiivisen iltapäivän työskentelyn päätteeksi osallistujat kuvailivat tunnelmiaan seuraavilla sanoilla: yllättynyt, utelias, innostunut, ideoiva, toiveikas, tyytyväinen, virkistynyt, mietteliäs, toimiva, suunnitteleva, idearikas, voimaantunut, odottava. Löytöretkellä tuotettu materiaali päätyi jatkotyöskentelyn pohjaksi, ja muistona päivästä osallistujille jäi uusien kontaktien lisäksi vielä Löytöretken matkakertomus, josta päivän kokonaisuutta voi jälkikäteen palautella mieleen. 

Osallistujien kuvauksen mukaan Löytöretki oli mielenkiintoinen, innostava, kiinnostava, inspiroiva, monipuolinen, yllättävä, tavoitteellinen, runsas, osallistava, selkeyttävä ja idearikas. Hyötyisikö sinunkin kehitystyösi Löytöretken energiasta?

Löytöretki on yhdessä kehittämisen ja oivaltamisen menetelmä työyhteisöille. Se yhdistelee Tussitaikurien fasilitoinnin ja visualisoinnin osaamista luovasti eri keinoin. Lue lisää osoitteessa tussitaikurit.fi/loytoretki.

Ota yhteyttä

Puhelinnumero: 044 501 6672
Sähköposti: petra.karinen@tussitaikurit.fi

Jos olet kiinnostunut löytöretkestä, lähetä meille yhteydenottopyyntö alla olevalla lomakkeella. Voit myös soittaa tai lähettää suoraan sähköpostia.

Tietosuojaseloste